Kotipolttoinen

Säälittävän huonosta dynamiikasta kärsivä Dinojen Farm on ilmeisesti mennyt pieleen masterointimokan takia. Nettisivuillaan bändi pahoittelee asiaa ja lupaa vaihtaa rikkinäiset levyt uusiin. Tämä on oikeutta! Viallisen levyn DR lukema on vaivaiset kaksi ja ehjän kuulemma luokkaa 7.

Lisää infoa aiheesta on dinojen webisivulla: http://dinosaurjr.com/ ja ohjeet levyjen vaihtoon täällä: http://media.pias.com/dinosaurjrfarmcd/.

Pekka

Tialsin kokeeksi Play.comista peri levyä ja päätin ryhtyä levyarvostelijaksi. Ylensä en suosi kamalia ulkkomaalaisia levykauppoja mutta kun levyt on miltei puolet halvempia kuin suomessa ja ne tulee postilaatikkoon ilman kuluja niin minkäs teet...

Dinosaur Jr - Farm

Harvinaisen hyväntuulista ja jopa hyväntahtoisen kuuloista surinarokkia. Nämä herrat osaavat toistaa itseään todella tyylikkäästi. Biisit läpeensä aika saman tyylisiä mutta kuitenkin vallan toimivia. Rytmikitarointi on levyn parasta antia. Yhtä aikaa surisevia sointuja ja kirkkaita melodioita. Takana vasta pari kuuntelukertaa ja tämä selvästi vaatii vähän enemmän perehtymistä auetakseen kunnolla.


The Dead Weather - Horehound

Jack Whiten uusin viritys. Tälläkertaa herra soittaa rumpuja. Mukana mm. The Kills orkesterissa vaikuttanut Alison Mosshart. White Stripesia tämä ei todellakaan ole. Eikä se oikeastaan haittaa. Aika kokeilevaa matskua paikoitellen mutta koukkuja biiseistä löytyy vaikka kuinka. Vaatii useamman kuuntelukerran avautuakseen mutta ensivaikutelman perusteella tuntuu oikein toimivalta. Saundeiltaan muistuttaa jonkinverran The Raconteursin viimeisintä levystä.

Open baffle kajareiden versio numero kaksi. Pitkällisen pohdinnan ja hetken mielijohteen yhdistelmänä syntyin kahdella 8" bassolla ja suuntaimettomalla diskantilla varustettu lätkä. Työnimenä "Pöllö". Elementit laaitettu mahdollisimman lähelle toisiaan. Bassojen laipat tulee osittain diskanti päälle. Tämä ainakin teoriassa aiheuttaa mutkia diskantin vasteeseen. Materiaalina kaksi kerrosta 18mm mäntyliimapuulevyä. Mitat 100x30 cm. Yllättävän onnistunut väkästys.

Jakosuodin on sama kuin edellisissä beffeleissa mutta diskantin tasoa on nostettu vastaamaan kasvanutta bassojen herkkyytä. Myös dipolikorjausta on jatkettu alaspäin ja nyt vaste ulottuu huoneessa alle 40 hertsin. Äänenpaineet on ainakin omassa käytössä riittäneet mainiosti. Keskimääri elementit liikkuva hämmästyttävän vähän. Mitään elokuvaefektejä näistä ei irtoa mutta se ei ole tarkoituskaan. Huoneessa mitatut vasteet ovat yllättävän hyvät. Aaltoilua on mutta vaste pysyy kutakuinkin 6dB:n sisällä miltei koko kaistalla. Kuuntelupaikalle ilmestyy pari harmillista nollaa. Nämä saattavat johtua siitä että kuuntelupaikka on liian lähellä huoneen keskikohtaa.

Kajarit kuulostavat minun korvaani hyvältä. Diskattin tarkempi ja enemmän esillä kuin suuntaimellisessa versiossa. Tämä on hyvä sillä olin vähän pettynyt edellisten tukkoisuuteen. Saundi on mukavan ilmava. Erottelua löytyy ja stereokuva on sopivan leveä. Iskut tuntuvat toistuvan napakasti ja bassoja on erittäin helppo seurailla. Näitä pitää nyt kuunnella muutama viikko ja sitten pitää tehdä jonkilainen päätös jatkosta. Taka-diskanttia pitää myös kokeilla. Josko se toisi vielä lisää avaruutta ylärekisteriin.

12.7.2009

Takadiskatti asennettu. Vaikutelmat samat kui edellisellä kerralla. Ei juuri merkittävää muutosta. Ei minun korviini ainakaan. Pitäisi pystyä kytkemään päälle ja pois noita lennossa niin voisi olla helpompi huomata erot.

Subbari on myös kuviossa mukana taas. Jakotaajuus noin 42 hertsiä. vaste ulottuu nyt alle 20 hertsiin. Kovin paljoa ei varmaan painetta irtoa yhdestä suljetusta kymppituumaisesta mutta ulottuvuutta löytyy. Herbie Hancockin Mojuban patarummut kuuluvatten nyt helposti. Vasteessa kylläkin harmillinen monttu 50 - 60 Hz tienoilla. Tähän ei taida auttaa kuin kuuntelupaikan siirtäminen. Sääli vaan kun se tuskin nyt onnistuu. Ensiavuksi nostin Rhytmboxin EQ:lla tuota aluetta vähän ylemmäs.




Kuvia:

Työstin vanerista pari suuntainta ja mittailin vasteita. Ideana oli työstää suhteellisen helposti suuntaimia ja todeta toimiiko. Kaikissa mittauksissa elementtinä Seas 27TDFNC/GW. Mittaukset noin 60cm etäisyydeltä ja 0, 15, 30 ja 45 asteen kulmiin. Yli 10kHz alue vaimenee kaikissa mittauksissa rajusti johtuen mittamikistä.

EDIT: Lisätty uusia mittauskäppyröitä ja AWSM-140 suuntaimen mittaukset.

EDIT2: Lisätty uusi mittaus AWSM-140:stä. Nyt aletaan olla hehtaarilla.

Ensimmäsenä pieni suuntain, joka on jyrsitty 45asteen viisteellä 12mm vaneriin. Reunoja pyöristelty hivenen hiomalla. Noin 25*25cm baffle.



Isompi suuntain. Noin 20mm syvä. jursitty ensin 45asteeseen ja hiottu sitten reuna pyöreäksi. 30*35cm baffle.



Matala suuntain. 45asteen kulma, noin 10mm syvä, soikea levynpala:



Elementti ilman suuntainta 30 x 35cm levyssä. Toinen vaste uudella mikillä ja titaani dome elementillä.



Uusittu pieni suuntain. Reunoja hiottu reilummin, jotta kulma suuntaimen ja etylevyn välillä tasoittuisi. 25*25cm baffle. Toinen vaste titaanidomella ja uudella mikillä.




Musta hevonen. 25mm MDF-levyyn puukolla ja hiomapaperilla työstetty halkaisijaltaan noin 150mm suuntain:



AWSM-140, jonka kurkkua suurennettu sopimaan elementtiin paremmin. Suuntain kiinni aikaisemmin esitellyissä Open Baffle kajareissa. Mittauksissa näkyy titaanidomella korostuma kolemen kilohertsin yläpuolella, jota ei aikaisemmin ole näkyny ja kangasdome on sekin yhtä väkkärää. Kumpikaan mittaus ei muistuta netistä löytyviä mittauksia kyseisestä suuntaimesta. Eka kuvassa titaani toisessa kangas parilta eri etäisyydeltä.

EDIT2: Uusi hätäinen mittaus. Tälläkertaa ajoin muutaman sekunnin kohinaa kohtuullisella amplitudilla elementtiin jotta ferrofluidit lämpenisivät. Taas tuli erinäköinen käppyrä. nyt ollaan lähempänä "oikeaan" jo...



Mittauksista voidaan havaita useampi asia joka jo oikeastaan olikin tiedossa. Suuaukon koko vaikuttaa suoraan suuntaimen alarajataajuuteen. Noi 70mm 90asteen kulmaan avautuva näyttäisi toimivan noin kolmeen kilohertsiin ihan mukavasti. Varmaan oikein passeli pieneen 2-tie kajariin.

Mitä pyöreämpi on suuntaimen ja etulevyn reuna sitä siistimpi vaste. Suuntain myös tuntuu vähentävän etulevyn vaikutusta vasteeseen.

Iso MDF suuntain toimi hämmentävän hyvin. Harmi kun näitä on niin hankala työstää useampia samanlaisia.

Ilman suuntainta mitattu vaste oli suuri yllätys. Ilmeisesti etulevy vaikutti asiaan reilusti. Tuo kun ei ole edes lähellä datalehden käppyröitä.

Vertailun vuoksi SEASin sivuilta lainattu käppyrä diskantin vasteesta 60*80cm bafflessa.

EDIT: Uusien mittausten jälkeen ole yhä ymmälläni. Vasteet eivät ole ihan sitä mitä odotin ja vaihtelua on harmillisen paljon. Mittasetuppi ei sekään ole kaikkein paras mahdollinen mutta uskoin sen kuitenkin antavan parempia tuloksia. Höh.

Pekka

Pistosahalla saa ihmeitä aikaan. Tällä kertaa vaimon iloksi makkariin vähän nykytaidetta.



Pekka

Doddi. Tämä se on sitä todellista High-Endiä: VS1000 USB DAC riittävän isossa kotelossa. Tämä nyt on taas tämmöttinen vähän väliaikainen ratkaisu mutta menkööt. Kotelo on vanhan päätevahvistinprojetin peruja josta sittemin melkein tuli kuulokevahvistin... Kuvat puhukoot puolestani

Kuvia on taas otettu ja galleriaa täytetty. Turun tuliaisena saapui oma digikamera. Nikon D80. Kiva peli. Minä tykkään.

MN2008 Mediakuvat - Kuvaamassa olivat minä, Osku, Antti ja Heikki.

Pekka

Vihdoin on valmistunut pari aktiivisia Open-Baffle kajareita. Ideoita on kopioitu Linkwitz Labin sivuilta Phoenix projektista. Kyseessä on siis eräänlainen "koteloton" kaiutin, jossa on etuseinä ja vähän kylkeä mutta ei takaseinää. Tämä saa aikaan sen että bassokeskari säteilee miltei yhtä paljon ääntä eteen ja taakse. Kaiuttimen sivuilla etu ja takasäteily kumoavat toisiaan ja suuntakuvioksi muodostuu dipoli. Miinuksena bassovaste laskee 6dB/octaavilla paneelin rajataajuuden alapuolella. Tämä on kuitenkin helppo korjata elektronisesti.


Diskanttielementtinä on Seasin 27ttfn/gw (?) HifiTalon suuntaimella. Bassona on Seasin CA22RNX. Paneelin leveys noin 35 korkeus 40 ja syvyys 15 senttiä. Kotelo on 25mm MDF:ää ja pinnassa on harvinaisen epäonnistunut maalikerros joka on vielä harvinaisen väärää väriä. Sen piti olla tummanharmaa. Ei armeijan harmaa... Jakosuodin ja vasteenkorjaus on toteutettu aktiivisesti ja joka elementillä on oma päätevahvistin (LM3886). Jakosuodin diskantille on 1. astetta (+ suojakonkka) ja bassolle 2. astetta. Kuuntelutilanteessa kajarit vedetään noin 50cm kauemmas seinästä kuin mitä tuossa kuvassa. Tosin yllättävän hyvin toimivat noinkin lähellä seinää. Johtuneekohan siitä että takaseinä on vinossa kajareihin nähden?

Kajarin vaste on kaukana tasaisesta mutta ääni on yllättävän hyvä. Dipoli ei herätä huoneresonansseja läheskään niin pahasti kuin perinteinen pönttökajari ja bassot ovatkin todella tarkan kuuloiset. Vaimo kehui ääntä "ilmavaksi" ja huomattavasti miellyttävämmäksi kuin vanhojen OR:n lattiakajarien. Stereokuva on todella tarkka eikä näitä ainakaan rasittavaksi voi haukkua. Ensimmäisen illan kuunteluilla vanhoista levyistä paljastui taas uusia piirteitä. Pitänee siis kuunnella koko levyhylly ajan kanssa uudestaan...

Jatkosunnitelmiin kuuluu mahdollisesti subbariosaston muuttaminen myös dipoliksi. Nyt kuunnellaan ilman subia. Ajattelin myös jossain vaiheessa tehdä kajareista ns. lattiamallit. Ideana olisi käyttää kahta noin 60mm halkaisijan 1 metrin mittaista rautaputkea. Putket noin 40cm etäisyydelle toisistaan johonkin alustaan kiinni ja kajarin etulevy putkiin kiinni. Myös jakosuodinosasto pitäisi tehdä uudestaan kunnolla. Jaot pitäisi muutta ainakin toisen-, mielellään neljännenasteen Linkwitz-Riley -suotimiksi nykyisten RC-kikkailujen sijaan.

Lisää juttua elektroniikasta myöhemmin.

Lisäys 23.10.2008: Kajareita on nyt jonkinaikaa kuunneltu. Myös subbari on kytketty systeemiin jakotaajuudella 88Hz. Olen edelleen tyytyväinen kajarien ääneen. Parannus vanhoihin on todellakin huomattava vaikka petrattavaa kyllä vielä löytyy. Diskantin tasoa nostin parilla dB:llä. En ole varma huomasinko eroa mutta mittaus näytti paremmalta... Ilmeisesti "kotelot" ovat liian syvät ja sivuseinien väliin syntyy ikäviä resonansseja jotka näkyvät ainakin mittauksissa piikkeinä 300 .. 1000 hertsin alueella. Pitää kehittää jostain kiilamaiset levynpalat kotelon sisäseiniin. josko vaikka resonanssit vaimenisivat kun suoraan vastakkaisia seiniä ei ole. Toinen vaihtoehto olisi tehdä reilusti vaikka 20mm reikiä toiseen tai molempiin sivuseiniin. Tämä kuitenkin on sen verra lopullinen toimenpide että yritän välttää sitä ainakin vielä.

Myös subbarin kanssa tuli harmillisia ongelmia. Vaikka se olisi sijoittanut minne niin 40 .. 60 hertsin alueella oli likemmäs 15dB kuoppa. Äh. Mihin lie menee. Löysin kuitenkin kompromissisijoituksen jolla monttu sijoittui vähän alemmaksi ja oli kapeampi. Pahoja resonansseja ei jostain syystä tälläkertaa lötytynt. Jatketaan tutkimuksia.

(26.10.2008) Lisätty kuvia kajareista jalustoilla. Jalat ovat 60mm rautaputkea. Pinnassa tietysti mastonin mattamusta. Pohjalätkät ovat 19mm MDF:levyä joita liimattu kaksi päällekkäin. Paketti kasassa 12mm kierretangoilla. Jalat on pultattu suoraan kajarikoteloiden pohjiin.

Pekka

Laphroaig on hyvää. Vajaa kolmannes keitettyä (mutta jäähtynyttä) vettä sekaan niin johan toimii. Makeutta, turvetta, savua. Hyrd.

Hahaa! Nyt se on valmis (melkein...). Likemmäs kymmenvuotias synaprojekti on nyt virallisesti soittokunnossa. Pohjana on MadMouse (www.synthdiy.com), johon on modattu lämpökompensointi, sub octave generaattori, kanttiaalto wave-shaperit, XOR ringmodulaattori, Sync, VCA AD -> ADSR ja VCF AD genikseen lisätty kytkimellä Release.

Kiippari on vanhan Yamahan diodimatriisi, josta on juttua tuolla vanhan Kotipolttoisen puolella enemmänkin. Pintaan vedetty pari kerrosta jalopuuta pensselillä ja vaikutelma on välittömästi miellyttävän retro.

Saundi on vähintään persoonallinen mutta vallan käyttökelpoinen. Tuolla voi ihan oikeasti soittaa, eikä vaan päästellä hassuja ääniä. Vire pysyy yllättävn hyvin. Ainoa ongelma on että virityspotikan säätöalue on useita oktaaveja, joten tarkka vireeseen saaminen on hieman haastavaa. Siinä on siis vielä vähän kehitettävää. Nyt kiippari on skaalattu samalla alueelle kuin kitara. Eli alin nuotti kiipparilla on C3. Sub octeve generaattorilla irtoaa kuitenkin aika juhlavat bassot. EDIT: Potikan alue rajoittui mukavasti sarjavastuksella ja kiertokytkimellä saa nostettua virettä oktaavin tai kaksi. Näppärää.

Ääninäytettä sopii odotella joskus tulevaisuudessa. Nyt pitää opetella soittamaan pari riffiä koskettimilla... Alla vielä pari lähikuvaa.

Pekka

Vanhoja osia kaupan. Hinnat viitteellisiä. Tarjotkaa rohkeasti jos mielessänne on parempi hinta. "Mikä on tiukka hinta?" -tyyppisiin kysymyksiin en vastaa. Tarjoukset Ridefreen privaattiviesteinä nimimerkille pjl tai sähköpostilla pekka ät kotipolttoinen piste com. Kaikki osat Tampereella Holvastissa. Mieluiten nouto tai isompi tilaus kerralla. Nouto Hervannasta toimistoaikoina onnistuu myös.


Shimano Deore 160mm jarrulevy. 15e




Shimano Deore etuvaihtaja, vipu ja vaijeri. Vanhat käytetyt mutta toimii. 20e



Formula etunapa. 9mm akseli, levyjarrulle, 32 reikää. Pikalinkku mukaan. 15e



Varhainen "head lock". Eräänlainen irroitteva käpy kaulaputkeen. 5e Käpy: 2e

Patriootti sai uutta palikka ja talliin ilmestyi maantiepyörä. Isän vanha Tunturi Retki 10 vuodelta 79 karisti liikakilot, muuttui sinkulaksi ja sai uudet renkaat. Ruma kuin saapas mutta kyllä tuolla kehtaa töihin mennä. Kuvan ottamisen jälkeen eturengas vaihtui vielä mustaksi ja lukko irroitettiin rungosta laikalla.

EDIT: Mainittakoon vielä että Patriootti painaa inan reilu 16 kg ja Tunturi noin 14 kg. Olisin toivonut Tuntsan olevan hivenen kevyempi. Mutta ainakin rungon lujuuteen voinee luottaa. Eron voisi kyllä pyöriä katsomalla kuvitellut suuremmaksi. Yhden työmatkan kokemuksella voin todeta että jousitus on mukva lisävaruste ja että kippurasarvista ei saa hyvää otetta oikein millään. 8.5kilometriä meni aikaan 30min ja matkalla oli vielä Lukonmäki talutettavana. Kylmiltään 5min paremmin kuin Patulla ikinä.

DOT:in uudet mikit on nyt sitten virallisesti koeponnistettu. Erittäin hyvin toimivat ja hyvältä saundasivat. Etumikki oli edelleen tukeva ja paksu mutta erottelevampi ja "kuulaampi" kuin ennen. Hivenen jopa yksikelausen mikin kirkkautta havaittavissa. Takamikki oli tiukka ja antoi melkoisen paljon tasoa vanhaan verrattuna. Mikit eivät kiertäneet ja ulisseet hallitsemattomasti niin kuin vanhat vaan nämä sai jopa kiertämään siilleen tarkoituksella.

Pitkäaikainen suunitelma alkaa hissukseen toteutua. Sain käsiini riittävän tehokkaa läppärin ja siihen Ubuntu Studion. Ubuntu Studiossa on valmiina kutakuinkin kaikki tarpeellinen musiikin tekemiseen ja moniraitatallennukseen.

Ardour moniraituri sisältää enmmän ominaisuuksia kuin jaksan opetella ja Hydrogeinllä saa huvittavan helposti tehtyä rumpuraidan biisiin kuin biisiin. JACKilla kaiken saa synkattua keskenään ja elämä hymyää. Pikainen testailu Pocket PODin ja läppärin sisäisen äänikortin kanssa osoitti että koneessa on riittävästi vääntöä monen raidan soittoon ja tallennukseen. Ainoa ongelma on kummalinen rätinäongelma, joka todennäköisesti johtuu siitä että äänikortin lähtöpuskuriin luku ja kirjoitus ei pyöri ihan samassa tahdissa. Hetken kaikki on kunnossa, sitten rätinä pikkuhiljaa lisääntyy kunnes taas loppuu aloittaakseen jälleen alusta. Tämä todennäköisesti korjaantuu ALSA ja JACKIN asetuksia säätämällä. Onneksi tämä ei vaikuta tallennukseen.

Vielä pitäisi löytää reilusti aikaa ja luovuutta että saisi jotain järkevää aikaiseksi. Ainakin taustaraitoja tiluttelun pohjaksi luulisi syntyvän. Tarkoitus olisi myös hankkia USB Audio Interface kahdella tulokanavalla mikkietusella ja instrumenttitulolla. Pitää toivoa että ovat standardi USB laitteita että toimivat ALSA:n kanssa.

Pitkään suunniteltu mikkienvaihtoprojekti tuli vihdoin tehtyä. DOTti on mahtava kitara mutta hivenen tumma saundiltaan ja varsinkin etumikin osalta. Hommasin joulun tienoilla Thomannilta Seymour Duncanin Hotrodded Humbucker setin, joka on siitä asti sitten odottanut hyllyllä asennusta. Ensi oli tarkoitus viedä oikealle kitaramaakarille vaihdettavaksi nuo mutta pihi kun olen niin ryhdyin hommaan itse.

Mikkien vaihto ES335 malliseen kitaraan on hivenen haastavampaa kuin perinteiseen sähkäriin. Kaiken elektroniikan joutuu ottamaan ulos kitaran kaikukopasta kannessa olevan "f"-aukon kautta ja virittelemään takaisin erinäisillä lankavirityksillä. Käsiä kun kopan sisään ei saa mahtumaan.

Super 70

Vanhoja amikkejä irroittaessa tuli vastaan pikku ylläri. Etumikki ei suinkaan ollut alkuperäinen vaan Ibanezin Super 70. Tätä mikkiä Ibanex käytti aikoinaan tehdessään kopioita Gibsonin malleista joskus 70-luvulla. Ilmeisen kehuttu ja jopa jonkunverran vintageuskottavuutta omaava mikki on siis kyseessä. Takamikki näytti myös siltä että jotain sille oli tehty. Tätä mikkiä en tunnistanut kun pohjassa oli vain merkityksetön numerosarja.

Duncanit kiinni

Vanhat mikit pois ja uudet kiinni. Uusissa mikeissä oli yllättävän jäykät kaapelit ja ohuet johdot. Toivoa sopii että eivät katkea juotosten vierestä. Ihan heti kun ei viitsisi ottaa pakettia uudestaan auki. Pitää sanoa Epiphonen kunniaksi että kitarassa oli ensiluokkaisen siistit johdotukset. Kyseessä on kuitenkin Koreassa 1999 tehty malli eikä esimerkiksi laadukkaampana pidetty Japanilainen kopio.

Potikoiden ja liittimen pujottelu paikalleen oli melkoisen jänskä homma, joka onneksi sujui ilman suurempia vaikeuksia. Kärsivällisyttä vähän vaadittiin mutta hommasta selvittiin kunnialla ja kitaraa enempää tölvimättä.

Pocket POD ja ensimmäiset kuulumiset

Ensimmäisen pikatestin tein Line6:n Pocket POD:illa. Tuolla maan mainiolla mallinnuspurkilla. Mitäs tähän nyt sitten sanoisi. Hyvältähän nuo kuulostivat. Takamikissä tuntui olevan enemmän tökyä kuin ennen ja etumikki oli vähän kuulaampi kuin ennen. Pitää testata ajan kanssa omalla vahvarilla jahka taas pääsee treenikämpälle. Alustavasti vaikutti kuitenkin oikein hyvältä.