
Jolie, tuo rahvaan silmien eteen tuotu kauneuden ilmentymä, teki tänä suvena ensimmäisen "pidemmän" matkansa. Itse purjehdus oli vaan säälittävän lähellä Poria, kun sössittiin kamun kanssa lomaviikot ja ne meni sitten vähän niin ja näin, niiin sanotusti persilleen.
Jokatapauksessa Jolie purjehti neljän päivän ajan, ja jo siinä ajassa sain siihen valtavan hyvän tuntuman. Kyllä se perhana liikahta perhosen siiven iskun ilmavirrastakin. Eipä noina päivinä ihan kauhiasti ploosannut, mutta niin vain mentiin eteenpäin. Reissu oli hyvä, koska se paljasti tosi hyvin ongelmia joita heloituksessa ja sisustuksessa edelleen on. Ja on niitä. Huhhei!
Nyt on kuitenkin kesälomarahoja tuhlailtu, nyt on tulossa kaikkea blingbling-juttua ensi kesäksi. Hiukan viitettä siihen:
- Loki/Kaiku
- Varvaslistat, sellaiset ihan oikeat - uuuuu!
- Tiikkikansi avotilaan, se on oikeasti pirun liukas nyte.
- Se puomipeite purjeen päälle.
Kaikenlaista muuta pikkutilpehööriä on tullut myös hankittua, astioita, narunpätkiä, pieniä puuttuvia heloja etc. Pikkuhiljaa alkaa muodostumaan sellainen hyvä varustelu, jolla oikeasti uskaltaa lähteä ensi kesänä vaikka minne. Keväällä tulikin jo jonkinverran hankittua kaikenlaista, kuten uusi perämoottori (sähköstartti - blingbling!), oikea (tm) veneakku etc. On se kivaa kun on rahareikä.
Lisää kuvia löytyy
galleriasta.